tiistai 14. lokakuuta 2014

AURA-punajuuripiirakka



Idean tähän ihanaan piirakkaan sain viime perjantaina Vappu Pimiän radio-ohjelmasta, jota kuuntelin. Vappu kertoi Radio Novalla juhliin leipomastaan punajuuripiirakasta, joka oli ollut jymymenestys. Päätin kotona kokeilla ohjetta ja ymmärsin heti, miksi Vapun piiras oli ollut menestys. Punajuuri ja aurajuusto sopivat todella hyvin yhteen ja maun kruunaa ripaus tuoretta timjamia. En ole aiemmin juurikaan käyttänyt valmiita kaupasta ostettavia taikinoita niiden mauttomuuden vuoksi. Myllyn Paras pyöreä ruis-kaura piirakkataikina on todella maukas ja toimii erinomaisen hyvin. Täytyy tunnustaa, että ostin pari ylimääräistä piirakkataikinaa pakastimeen hätävaraksi.

1 kpl Myllyn Paras pyöreä ruis-kaura piirakkataikina (380g pakaste)
4 keskikokoista punajuurta
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
kourallinen yrttejä (itse käytin puolet timjamia ja puolet lehtipersiljaa)
1 pussi= 150g Valio AURA-murennettu sinihomejuusto 
2,5 dl ruokakermaa
2 munaa
mustapippuria
suolaa

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan ja taputtele käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Huomaa, että vuokaa ei tarvitse erikseen voidella, kun käytät kyseistä taikinaa. 

2. Pese ja kuori punajuuret. Kuori sipulit. Raasta punajuuret ja sipulit (monitoimikoneen raastinta apuna käyttäen) hienoksi raasteeksi. 
Hienonna yrtit ja sekoita raasteen joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

3. Kaada raasteseos piirakkavuokaan. Kaada pussillinen AURA-murua raasteen päälle. Sekoita munat ja kerma ja kaada piirakan päälle. Paista uunin alatasolla 15 minuuttia, jonka jälkeen pinta on saanut hieman väriä. Aseta pala foliota piirakan päälle, jotta pinta ei tummu liikaa ja jatka paistamista vielä 25 minuuttia eli paistoaika yhteensä 40 minuuttia. 
Anna piirakan vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen. Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä ja nauti. 

VINKKI: Piirakkaa paistaessa voit käyttää apuna ns. pizzakiveä. Eli paista piirakkapohja kuuman kiven päällä, niin piirakan pohja kypsentyy tasaisemmin. 

4 kommenttia:

  1. Nami! Tätä täytyy kyllä tarjota, vaikkapa tulevilla kynttiläkutsuilla. Olen aiemmin kokkaillut punajuuri-aurajuusto-ananas(!)-lisuketta, mutta enpä ole tajunnut, että lähes kyseinen combo taipuu piirakkaankin. Kiitos siis vinkistä ja ihanaa, maistuvaa syksyä Sinulle! t. Milly

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista. Terveisin Minna :)

    VastaaPoista
  3. Tota ...joku sano että punajuuriraaste ja sipuli pitäisi ensin kuullottaa pannulla ja vasta sitten taikinan päälle ???

    VastaaPoista
  4. Raasteita ei tarvitse kuullottaa pannulla. Ne kypsyvät uunissa kyllä. Mikäli olet huolissasi piirakan kypsymisestä, voit paistaa sitä huoletta uunissa folion alla vielä 5-10 minuuttia kauemmin kuin ohjeessa lukee.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...