torstai 26. kesäkuuta 2014

Uuniraparperi


Uuniraparperi on meillä tämän kesän ehdoton ykkösherkku. Ja kaiken lisäksi helppo ja nopea valmistaa. Tällä kertaa uuniraparperi tarjottiin sherryllä maustetun mascarponevaahdon kera. Pellin pohjalle muodostuneen ihanan mausteisen liemen keittelin siirapiksi. Uuniraparperi sopii myös esimerkiksi puuron, maustamattoman jugurtin tai jäätelön lisukkeeksi. Mausteita voit myös lisätä oman makusi mukaan, eikä määrilläkään ole niin tarkalleen väliä. Huoletonta kesäherkkua.

4:lle

noin 500g raparperia (pilkottuina paloina vajaa 1 litra)
noin 1 dl sokeria
noin 1 tl kardemummaa
2 kanelitankoa
noin ½ tl vaniljaa myllystä (Dr. Oetker tai vaihtoehtoisesti vaniljasokeria)
1/4 dl mustaherukkamehua (tai muuta tummanpunaista mehutiivistettä)
noin 3 rkl juoksevaa hunajaa

SHERRYLLÄ MAUSTETTU MASCARPONEVAAHTO
1 dl vispikermaa
½ prk (=125g) mascarponejuustoa
noin 1 rkl sherryä
vaniljaa myllystä

Huuhtele raparperit ja pilko ne karheasti noin 5 cm pituisiksi paloiksi. Jos raparperit ovat paksuja, niin suosittelen puolittamaan ne. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lado raparperit uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää joukkoon kaksi kanelitankoa, sokeria ja mausteet. Lisää lopuksi pinnalle herukkamehua ja hunajaa. (Herukkamehua käytän ohjeessa ainoastaan punaista väriä antamaan. Omat raparperit ovat sen verran kalpeita, että ilman tummanpunaista mehua niistä ei tule kauniin värisiä). 
Paista uunissa keskitasolla 15 minuuttia. 

Halutessasi valuta pellin pohjalle syntynyt mausteinen liemi kattilaan. Kiehauta ja keitä kasaan miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Näin saat ihanan mausteisen siirapin. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarponejuusto, tilkka kylmää sherryä ja halutessasi ripaus vaniljaa myllystä.  Kokoa annokset ja tarjoa lisäksi tilkka kylmää sherryä.

JUOMASUOSITUS: Espanjalainen aromikas sherry Osborne Manzanilla 7,04€.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...