sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lehtikaalia, lohta ja uppomuna


Lehtikaali on etenkin Tanskassa ja Saksassa suosittu possun ja ankan kanssa tarjoiltava lisuke. Etelä-Ruotsissa lehtikaalia käytetään lisukkeena joulukinkulle. Kokeilin lehtikaalia paistetun lohen ja uppomunan kera ja kombinaatio osoittautui täydelliseksi. Ohjeestani saat 2 annosta. 

LEHTIKAALI
200g tuoretta lehtikaalia
1 prk= 2,5dl Flora Kuohu 26% (tai muuta ruokakermaa)
1 rkl siirappia
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

UPPOMUNAT
2 luomumunaa (+muutama ylimääräinen harjoitteluun)
reilu 1 litra vettä 
noin 1 rkl etikkaa

noin 100-150g ruodotonta lohifilettä per ruokailija

Pese lehtikaali huolellisesti. Leikkaa esim saksia apuna käyttäen keskellä oleva kova ruoti pois eli ruokaan käytetään ainoastaan tummanvihreät lehdet. Leikkaa samalla lehdet hieman pienemmiksi. Viipaloi sipulit. Lämmitä korkeareunaisessa paistokasarissa oliiviöljy ja kuullota sipuleita hetki. Lisää lehtikaali, kerma, suolaa ja mustapippuria. Anna vetäytyä kasaan samalla sekoittaen ja hauduta yhteensä noin 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi siirappia ja tarvittaessa lisää suolaa. 

Ripottele lohifileiden päälle valmiiksi suolaa ja pippuria. Itse paistan lohifileet sopivan kypsiksi ns. ''6 minuutin-säännön'' mukaan. Eli fileitä paistetaan yhteensä 6 minuuttia. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää tilkka oliiviöljyä. Paista kuumalla pannulla ensin 2 minuuttia nahkapuoli alaspäin. Käännä palat ja paista 2 minuuttia. Käännä vielä nahkapuoli alaspäin ja paista 2 minuuttia. Lohen voi huoletta jättää kypsyydeltään mediumiksi, koska silloin kala on erityisen mehevää. 


Kiehauta vesi laakeassa kattilassa ja lisää etikka. Riko munat valmiiksi esim pieniin kahvikuppeihin. Tee veteen lusikalla pyörre ja pudota muna nopeasti keskelle pyörrettä läheltä veden pintaa. Keitä noin 2 minuuttia, jolloin keltuainen jää vielä juoksevaksi. Poista muna vedestä reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan. Uppomunia tehdessä osa onnistuu ja osa ei. Ei kannata lannistua. Tätä ruokaa tehdessäni 2 ensimmäistä uppomunaa epäonnistuivat mutta 2 seuraavaa onnistuivat täydellisesti. Eli munia kannattaa varata muutama ylimääräinen harjoitteluun.

Kokoa annokset. Asettele lautaselle lehtikaalia, jonka päälle lohifilee ja uppomuna. Tee munaan pieni viilto keltuaisen kohdalle, niin että se valuu lohen päälle juuri ennen tarjoilua. 

VIINISUOSITUS: chileläinen Anakena Ona Special Reserve Chardonnay Viognier Riesling 2013 14,40€.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Täytetyt ahvenet


Vanhempani kävivät pilkillä ja saivat saaliiksi 6 kiloa ahvenia. Neljä suurinta laitettiin uuniin italialaisella pinaattilisukkeella täytettynä.

4 ANNOSTA
4 kokonaista perattua ahventa
hyvää oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

TÄYTE
250g tuoretta pinaattia
3 valkosipulinkynttä
noin 4-5 kpl sardellifileitä (esim Casa Rinaldi)
kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä
1 luomusitruuna
hyvää oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lorauta uunivuoan pohjalle oliiviöljyä. Mausta kalat suolalla ja mustapippurilla ja nosta uunivuokaan.
Valmista täyte. Huuhtele pinaatti huolellisesti kylmässä vedessä. Pilko valkosipulit. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia hetki. Lisää sardellifileet ja anna niiden ''sulaa'' pannulle. Lisää pinaatti ja anna hautua kypsäksi. Lisää yhden luomusitruunan raastettu kuori ja puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi joukkoon paahdetut pinjansiemenet.
Täytä ahvenet. Kaada päälle oliiviöljyä ja rouhaise vielä päälle suolaa ja mustapippuria. Pilko jäljelle jäänyt sitruunan puolikas mukaan uunivuokaan. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Tarjoa vihersalaatin ja perunamuhennoksen kera. 

VIINISUOSITUS: Kuiva chileläinen ja mielestäni ''se ainoa oikea ahvenviini'' Leyda Garuma Vineyard Sauvignon Blanc 2013 9,98€.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Helsinki

Matkustimme maaliskuun alussa pääkaupunkiin etsimään hyvää ruokaa. Suurin odotuksin varasimme pöydän suositusta ravintolasta ja suuntasimme lounaalle paikkaan, jonka kerrotaan myyvän kaupungin ja ehkä koko Suomen parhaita hampurilaisia. Näistä on lehdissä kirjoitettu jo useaan otteeseen. Ruoka oli kuitenkin tällä kertaa osittainen pettymys ja voin todeta syöneeni viime aikoina paremmin omassa kotikaupungissani. Parasta antia olivat uudet kahvilatuttavuudet. Mutta en suostu vielä luovuttamaan. Uskon vakaasti, että paras anti on vielä edessäpäin ja löytämättä. Helsingissä kiinnostaa parhaillaan uusien kahviloiden ja pikaruokapaikkojen runsaus. Lupaan tulla vielä testaamaan Kaartin Hodarit&Hummerit, Dönerin kebabit, Street Gastron voileivät ja Tortilla Housen. Kahvitella Sävyssä ja Helsingin kahvipaahtimossa. Tuo kolea ja sateinen viikonloppu maaliskuun alussa vain ei ollut tehty tällaista kulinarismia varten. Jään odottamaan parempia kelejä.  

Mikäli eksyt Helsinkiin tulevana viikonloppuna kannattaa osallistua Streat Helsinki EATS- tapahtumaan, jossa Helsingin ydinkeskustan torikorttelit täyttyvät ruokarekoista, kärryistä ja ruokakojuista lauantaina 22.3.2014 klo 11-19.

Kuvassa ylhäällä ruokalehtien ja -kriitikoiden ylistämä ja Suomen parhaaksikin tituleerattu Rosburger eli Hietalahden kauppahallin lihakauppa Roslundin oma luomus. Liha jauhetaan itse paikan päällä ja pihvit paistetaan hiiligrillissä asiakkaan silmien alla. Väliin coleslaw'ta ja suolakurkkua. Kaikki ihanuus mehevän briossisämpylän välissä tarjoiltuna. Kuulostaa hyvältä. Valitettavasti jotain jäi uupumaan. Pihviin piti lisätä itse reilusti suolaa ja sämpylä oli kuiva. Ihan hyvä perusburgeri sinänsä, mutta en todellakaan ymmärrä sen aikaansaamaa hypetystä. Tämä ei ole se hampurilainen, jonka vuoksi olet valmis ostamaan lentolipun Atlantin ylitse. Tällaisia tehdään meillä saaressa kesämökillä. Ehkä vähän parempiakin.
Rosburger á 12,50€.


 Ravintola Räkanin katkaravut tarjoiltiin puulaatikosta. Annoksen hinta 16€ oli mielestäni liikaa. Mausta puuttui paljonkin ja jäin miettimään, olivatko ravut oikeasti niin tuoreita. Kannattaa kokeilla muita herkullisen näköisiä annoksia, esim. toast skagen hintaan 9€. Paikka löytyy Hietalahden kauppahallista.


 Ihastuttava cupcake-kahvila Cafe Kuppi& Muffini Kalevankadulla pelasti päivän. Paras vadelmasuklaa kuppikakku ikinä! 


Kahvilassa on runsas valikoima erilaisia kuppikakkuja, runsaita voileipiä ja patonkeja. Tarjolla myös smoothiet, salaatit ja päivän keitto. Erinomainen lounaspaikka. 


Ruotsalainen kahvipaahtimo Johan&Nyström aloitti pohjoismaisen kahvirevoluution vuonna 2004. Vierailimme heidän konseptiputiikissaan Katajanokalla. Fokus on kahvin alkuperässä. Paahtimo ostaa itse pavut suoraan viljelijöiltä, joten laatu pavusta kuppiin on taattu. Samalla pääsee toteutumaan myös reilun kaupan periaate. Konseptiputiikissa myydään kahvia, teetä sekä kaikkea kahvin ja teen valmistukseen liittyvää. Kesällä käytössä on parikymmentäpaikkainen terassi. Erilaisten raakakakkujen runsaus ihastutti ja paikassa tarjoillaankin myös raakabrunsseja.


Lattet olivat erinomaisia ja lehtikaaliraakakakku myös hyvää ja taatusti hieman erilaista. Lohipinaattipiiras oli myös herkullinen. 


Ravintola Murun pikkuveljen Pastiksen on kuvattu olevan ''ranskalaisempaa kuin Ranskassa''.  Varasimme pöydän hyvissä ajoin (viikonlopuille suositellaan pöytävarausta tehtäväksi jopa 3 kuukautta aiemmin) ja luonnollisesti odotukset olivat korkealla. Alkupalana tarjoiltu charcuterie lajitelma á la Pastis ja karitsan tartarpihvi olivat erinomaisia.  Currylla maustetut simpukat olivat osittain hiekkaisia ja maku varsin vaisu. Vasikanposki oli sitkeää ja maa-artisokkapyreen kera tarjoiltu kateenkorva ''ihan hyvä''. Odotin Pastikselta tajunnanräjäyttävää ruokakokemusta sitä kuitenkaan saamatta. Tarjoilijan suosittelemat viinit olivat hänen itsensä lempiviinejä ja meillä on ilmeisesti melkoisen erilainen viinimaku. 


Suolakaramelli créme brulée.


Ravintola Savoyn keittiömestarin Kari Aihisen uusi italialainen ravintola Presto Eteläesplanadilla oli ehdottomasti testattava. Kävimme Prestossa lounaalla. Ravintolassa on erikseen mozzarellabaari, prosecco lounge, deli- ja kirjakauppa sekä caffe bar. Meitä kiinnosti erityisesti mozzarellabaari, koska olimme Italian matkoilla ihastuneet kyseiseen konseptiin. Pyysimme tarjoilijalta pääsyä mozzarellabaariin ja meidät istutettiin tiskin viereen, jossa luki mozzarella bar. Pian tuli toinen tarjoilija lounaslistojen kera. Mozzarellat olivat kuulemma loppu ja niitä oli tilattu Italiasta lisää. Tarjolla oli pelkästään lounaslista. Jäimme hölmöinä tuijottamaan tiskille. Kysymykseen mitä oli tiskin takana näkyvässä mozzarellabaarissa saimme vain tylyn olankohautuksen. Nämä mozzarellat eivät ilmeisesti olleet tarkoitettu syötäviksi? Delikauppa tarkoitti hyllyillä olevia tuotteita, joita sai toki ostaa mukaankin mutta tuotteita ei päässyt itse tutkimaan. Kirjakauppa jäi minulle mysteeriksi, sillä en nähnyt ravintolassa ainuttakaan keittokirjaa. Ravintolasta jäi vaikutelma, että konseptit ovat vielä jokseenkin sekaisin ja edes tarjoilijat eivät kunnolla tietäneet mitä mozzarellabaari pitää sisällään. Positiivista olivat erinomaiset italialaiset viinit.


Mystinen mozzarellabaari. 


Pizza, joka oli mielestäni enemmän bruchetta. 


Puulaudoilta tarjoiltu italialainen antipasto ja bresaolaa. Niin uutta, että puulaudan maistoi.


Tapasravintola Bar Teos Runeberginkadulla ei petä koskaan. Hienot seinämaalaukset ovat ravintolan erikoisuus. Tapaksia voit tilata listalta yksittäisinä tai ottaa kokonaisen tapas-menun. Paikasta saa erinomaista sangriaa ja viinilista on myös hyvä ja erittäin kohtuuhintainen.


Tapakset á 2,95€/kpl.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Suolapähkinäbrownie


Kunnon brownien tulee olla sisältä raaka ja pureskeltava. Perinteinen brownien ohje ei sisällä lainkaan pähkinöitä, mutta mielestäni etenkin suolapähkinät tasapainottavat makeutta juuri sopivasti. Taikinaan voit halutessasi lisätä myös esim saksan- tai pekaanipähkinöitä. Jos kaipaat enemmän suklaata, voit lisätä taikinaan suklaarouhetta. Brownie tarjoillaan vadelmakastikkeen ja ranskankerman kera. 

BROWNIE
200g tummaa suklaata (esim Fazer Premium 70%)
175g voita
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 dl suolapähkinöitä

2 rkl voita
2 rkl korppujauhoja

VADELMAKASTIKE
5dl pakastevadelmia
½ dl sokeria

LISÄKSI
ranskankermaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa ja voi kattilassa ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää jäähtynyt suklaaseos vaahtoon samalla vatkaten. Siivilöi vehnäjauhot taikinaan ja sekoita. Lisää lopuksi pähkinät. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 20cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele ja korppujauhota vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 40 minuuttia. 
Tee vadelmakastike. Mittaa ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 5 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi ja jäähdytä. 
Tarjoa jäähtynyt brownie kylmän vadelmakastikkeen ja ranskankerman kera. 


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kuopion paras pizza

..löytyy ehdottomasti Trattoria Sorrentosta Snellmaninkadulta. Kyseessä on pieni ja lämminhenkinen aito italialainen perheravintola lähellä Kuopion satamaa. Ravintolasta löytyy mainio italialainen viinilista mm. Vernaccia di San Gimignanoa ja laadukasta Amaronea saa myös laseittain. Runsaat antipastot, jotka eivät petä koskaan ja nämä pizzat! Pohja on täydellisen rapeaksi kiviuunissa paistettu, täytteet maukkaita ja laadukkaita. Aivan kuin Napolissa! Pizzat voit noutaa myös mukaasi ja pöytävaraus suositellaan tehtäväksi etukäteen viikonloppuisin. 


Vota Antonio (kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua, parmesaania ja rucolaa).


Sofia Loren (kirsikkatomaatteja, mozzarellaa, munakoisoa, parmesaania ja rucolaa).


Molemmat pizzat á 12€.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Urbanin lounas

Urbanin lounasannokset ovat niin herkullisen kuvauksellisia, joten en voi olla laittamatta niitä myös blogiin. Ravintola Urbanista juttu jo aiemmin tässä kuussa menuillan merkeissä. Ravintola on auki arkisin ja tarjoaa lounasta klo 10:30-14 hintaan 10€.



Porkkanarisottoa ja halloumjuustoa. 


Lihapullat ovat valloittaneet maailman. Tästä todisteena myös Urbanissa on torstaisin lihapullapäivä.
Kuvassa Urbanin lihapullat, chorizoperunapyrettä ja romesco-kastiketta.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Savulohipannari


Piparjuurikastikkeen kera tarjoiltavaa savulohipannaria tehdään meillä usein sunnuntaiaamuisin. Pannari sopii hyvin myös iltapalaksi ja on erittäin helppo valmistaa. Alkuperäinen resepti löytyy Glorian Ruoka&Viini-lehden numerosta 2/2013, jossa se komeilee myös lehden kannessa. Itse olen lisännyt alkuperäiseen reseptiin kapriksia, ne sopivat mielestäni lohipannariin kuin nenä päähän.

1 rkl voita
3 luomukananmunaa
1½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa

200g lämminsavulohta
kourallinen kirsikkatomaatteja
2-3 rkl kapriksia
1 salottisipuli tai pieni pala purjoa
½ dl hienonnettua lehtipersiljaa (tai tilliä)
noin 1/4 tl mustapippuria

KASTIKE
1 prk ranskankermaa
½-1 tl piparjuuritahnaa (esim Felix) 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita uuninkestävä pannu liedelle ja anna voin sulaa pannun pohjalle. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa ja lisää maito, jauhot, sokeri, suola ja pippuri. Anna turvota hetki huoneenlämmössä. 

Hienonna lehtipersilja ja sipuli. Lisää kaprikset, sipuli ja lehtipersilja taikinan joukkoon ja sekoita. Kaada taikina pannulle sulaneen voin päälle. Nostele päälle kalapalat ja puolitetut kirsikkatomaatit. Rouhaise päälle vielä hieman mustapippuria. Kypsennä uunin alatasolla noin 25 minuuttia. 

Sekoita piparjuuritahna ranskankermaan. Tarjoa kuuma pannari piparjuurikastikkeen kera. Halutessasi voit ripotella pannarin päälle vielä lehtipersiljaa ja puristaa aavistuksen verran sitruunan mehua. 



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Torres Chile menuilta Mustassa Lampaassa

Torres Chilen ihastuttava edustaja Andrea Serrat vieraili 7.3. ravintola Mustassa Lampaassa Kuopiossa. Tarjolla oli herkullinen viiden ruokalajin illallinen, joka oli suunniteltu Torresin viineille sopivaksi. Menulle oli yhdistetty kahdeksan upeaa Torresin Chilessä tuotettua viiniä. 

''Espanjan tunnetuin viiniperhe Torres osti vuonna 1979 Chilen Curico-laaksossa sijaitsevan viinitarhan. Torres oli tuolloin ensimmäinen Chileen sijoittanut eurooppalainen tuottaja. Torres toi Chileen mukanaan modernin viininvalmistuksen menetelmät ja oli merkittävässä roolissa nostamassa Chilen viinien kansainvälistä tunnettuutta. Torres omistaa nykyisin noin 450 hehtaaria tarhoja eri puolilla Curico-laaksoa.
Torres Chilen viinit on palkittu useissa erilaisissa viinikilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 2009 Torres valmisti Chilen parhaaksi valitun Chardonnay-valkoviinin (Cordillera Chardonnay) ja 2012 Chilen parhaaksi valitun kuohuviinin (Santa Digna Estelado Rosé). Torresin tila on ollut ensimmäisiä viiniturismin kohteita Chilessä. Tilalla ja sen yhteydessä sijaitsevassa ravintolassa vierailee vuosittain noin 20 000 viininystävää.

Miguel Torres Chile aloitti Fair for Life -eettisen kaupan viinien tuotannon vuonna 2010. Chileen helmikuussa 2010 iskeneessä maanjäristyksessä koettiin merkittäviä tuhoja viinitiloilla. Järistyksen jälkeen viinitila osallistui aktiivisesti työntekijöiden ja naapureiden kotien korjaustyöhön. Maanjäristyksen jälkeen viinitila on aktiivisesti toiminut Fair for Life -sertifiointiprojektin parissa.''
 -Winestate Oy materiaalipankki-



Viinit vasemmalta oikealle: Torres Santa Digna Estelado Rosé, 2013 Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé, 2013 Torres Santa Digna Sauvignon Blanc, 2012 Torres Cordillera Chardonnay, 2009 Torres Cordillera Carignan, 2012 Torres Reserva del Pueblo, 2008 Torres Manso de Velasco ja 2009 Torres Nectaria.


 Porsasrillette, inkivääriä ja merilevää.
Maisteluparina kaksi viiniä: 2013 Torres Santa Digna Cabernet Sauvignon Rosé ja
2012 Torres Cordillera Chardonnay. Rosé toimi yllättäen erinomaisesti itämaisen rilletten kumppanina. Chardonnay jäi tämän ruokalajin kanssa mielestäni hieman varjoon, vaikka erinomainen viini muuten kyseessä.


 Sokerisuolattua Kallaveden kuhaa, piparjuurta ja varsiselleriä. 
2013 Torres Santa Digna Sauvignon Blanc.


 Ankanrintaa kahdella tapaa, omenaa, punakaalia ja omena-calvadoskastike. 
Maisteluparina kaksi viiniä: 2009 Torres Cordillera Carignan ja 2012 Torres Reserva del Pueblo. Suomessa nyt ensimmäistä kertaa esitelty Reserva del Pueblo toimi mielestäni paremmin ankanrinnan kumppanina keveydestä huolimatta. Cordillera Carignan on erinomaisen täyteläinen punaviini, jota itse tarjoaisin riistaruoan kera.


 Kiuruveden Aurora-juustoa kahdella tapaa, kirsikkaa ja timjamia. 
 2008 Torres Manso de Velasco. 
Tämän jälkeen ei jäänyt epäselväksi, miksi kyseinen viini nauttii pienehköstä kulttistatuksesta.


 Jogurttia, vaniljaa ja bergamottia. 
  2009 Torres Nectaria, riesling-rypäleestä valmistettu erinomainen jälkiruokaviini.



Useita erinomaisia viinejä ja mitä makupareja! Kevään ja kesän aikana tulette varmasti näkemään kyseisiä viinejä blogissani erilaisiin ruokiin yhdistettynä.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Valkosuklaa-pannacotta


Pannacotta on italiaa ja tarkoittaa ''keitettyä kermaa''. Kyseessä on Piemonten alueelta kotoisin oleva kermavanukas, jonka valmistaminen on todella helppoa. Pannacotta on helposti muunneltavissa, karpalokastikkeen sijaan voit käyttää esimerkiksi tyrnikastiketta. 
Omasta ohjeestani saat yhteensä 4 kpl kuvassa näkyviä annoksia. Pannacottan voit valmistaa helposti jo edellisenä iltana ja säilyttää yön yli jääkaapissa. 

3 liivatelehteä
4 dl Flora Kuohu 26% (tai muuta kuohukermaa)
1/4 dl sokeria
100g valkosuklaata (esim Fazer)
½ tl vaniljaa myllystä (Dr.Oetker)

PINNALLE
karpalo jälkiruokakastiketta (esim Villiaromi)
noin ½ dl jäisiä karpaloita
noin 2 rkl tomusokeria

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna pienessä kattilassa kerma ja sokeri kiehuvaksi. Siirrä kattila pois kuumalta liedeltä ja paloittele valkosuklaa joukkoon. Lisää vaniljaa myllystä. Sekoita tasaiseksi. Puserra liivatteista huolellisesti vesi pois ja lisää ne kerman joukkoon. Jäähdytä seosta kylmävesihauteessa koko ajan sekoittaen. Annostele jäähtynyt kermaseos annosmaljoihin ja nosta varovasti jääkaappiin hyytymään. Oman kokemukseni mukaan pannacotta on valmista nautittavaksi aikaisintaan 3 tunnin kuluttua. Ennen tarjoamista kaada hyytyneen pannacottan päälle karpalokastiketta. Sulata jäisiä karpaloita aavistuksen verran esim mikrossa ja pyörittele ne tämän jälkeen tomusokerissa. Koristele maljat juuri ennen tarjoamista huurteisilla karpaloilla. 

VINKKI: Dr.Oetkerin vaniljamylly on erittäin näppärä keino lisätä aitoa Madagascar-Bourbon-vaniljaa jälkiruokiisi. Mikäli et omista kyseistä vaniljamyllyä, voit lisätä kermaseokseen yhden vaniljatangon. Muista poistaa vaniljatanko heti kun seos on kiehahtanut.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Urbanin menuilta

Ravintola Urban on pieni ja persoonallinen kahvila-ravintola Kuopion ydinkeskustan tuntumassa Puijonkadulla. Ravintoloitsijana toimii ravintola Mustan Lampaan ex-keittiömestari ja ''Kuopion oma TopChef'' Anssi Kantelinen puolisonsa Anna Marttisen kanssa. Ravintola on auki tällä hetkellä ainoastaan arkipäivisin klo 10-14 ja tarjoaa monen mielestä Kuopion parasta lounasta. 1-vuotiaan ravintolan taipaleen juhlistamiseksi oli järjestetty menuilta kahtena peräkkäisenä iltana maaliskuun alussa. Kyseessä oli viiden ruokalajin yllätysmenu viinipaketin kera. Itse yllätysmenun sisällekin kätkeytyi illan aikana pieniä yllätyksiä. 
Kokonaisuudessaan ilta sujui erinomaisesti. Menu koostui toinen toistaan maukkaammista kokonaisuuksista ja pidot paranivat loppua kohti, kuten savolaiseen tyyliin kuuluukin. Mielestäni Urban on pieni ravintola suuren maailman tyyliin ja olenkin erittäin iloinen siitä, että se sijaitsee kotikaupungissani Kuopiossa. Toivomme menuiltoja järjestettäväksi jatkossakin!



  
 Popcornia pekonimajoneesilla ja karpalojauhetta.


Simpukkakeittoa, mummonkurkkua, kuhakalapuikko ja kaviaaria. 
Gisselbrecht Muscat 2011.


Tomaattiravioli, avokadopyrettä ja tomaattivoikastike. 
Pasqua Pinot Grigio 2013.


18 tuntia haudutettua vasikanposkea, parsakaali-pinaattipyrettä ja soija-hunajakastiketta.
Paistettua mustajuurta ja siitakesieniä. 
Murviedro Reserva 2009.  


Saint Agur Blue ja portviiniluumuja. 
Cockburns Fine Ruby Port.


Sitruunapiirakkaa, marenkia, passionsiirappia ja salmiakkia.
La Caliera Muscato d'Asti 2013.  


Ja lopuksi yllätyksenä synttäripaketista ihanan mausteista suklaakakkua. 
Onnea Urban 1 vee!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...