maanantai 18. marraskuuta 2013

Pestopasta



Pestopastaa tehdessä kannattaa satsata laadukkaaseen italialaiseen parmigiano-reggiano eli parmesaanijuustoon sekä oliiviöljyyn. Pastaan kannattaa käyttää normaalin ruokasuolan sijaan esimerkiksi Maldon-suolahiutaleita tai jotain muuta normaalia karheampirakenteista suolaa, kuten sormisuolaa. Vaihtelua saat korvaamalla osan tavallisesta basilikasta esimerkiksi kanelibasilikalla. Itse käytin reseptiin 36 kuukautta kypsytettyä parmigiano- reggiano juustoa ja bucatinipastaa.

2 annosta: 

3 ruukkua tuoretta basilikaa
noin 100g parmigiano-reggiano juustoa
4 valkosipulinkynttä
reilu 1 dl =80g pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä
noin 1 tl Maldon suolahiutaleita tai sormisuolaa
1,2 dl hyvää oliiviöljyä
1/4 dl sitruunaoliiviöljyä

lisäksi
noin 250g bucatinipastaa tai spagettia
noin ½ dl siemensekoitusta paahdettuna (esim. Pirkka salaattisiemensekoitus)

Paahda ensin pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla. Paahda myös muut siemenet. Nypi basilikan lehdet ja laita monitoimikoneeseen paahdettujen pinjansiementen kera. Lisää kuoritut valkosipulinkynnet, karheasti raastettu parmesaani, öljyt ja mausteet. Sekoita koneessa tasaiseksi pestoksi. 
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Ennen pastan valuttamista, ota tilkka pastan keitinvettä talteen. Sekoita joukkoon pesto ja tilkka pastan keitinvettä. Näin keitinveteen liuonnut tärkkelys sitoo peston paremmin pastan joukkoon. Annostele lautasille ja ripottele päälle paahdetut siemenet ja halutessasi parmesaanilastuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...