keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Gratinoidut haukiquenellit


Haukiquenellit ovat haukimureketaikinasta tehtyjä kermaisia pieniä kalapullia. Sain idean laittaa quenellit etanapannuihin ja gratinoida ne. Alla olevasta ohjeesta riittää mureketaikinaa noin 8 etanapannun täyttämiseen, voit halutessasi vaikka puolittaa ohjeen.

noin 800g ruodotonta ja nahatonta haukifilettä
3 munanvalkuaista
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria myllystä
hienonnettua ruohosipulia

kypsentämiseen:
1 litra vahvaa kalalientä

gratiinikastike: 
 50g luomuvoita
½ dl vehnäjauhoja
4 dl vanhan ajan luomumaitoa
1dl raastettua emmentaljuustoa
1 munankeltuainen
muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria myllystä 

Nypi tarvittaessa ruodot kalafileistä ja jauha monitoimikoneessa hienoksi murekemassaksi. Vatkaa valkuaisten rakenne kevyesti rikki esimerkiksi haarukkaa apuna käyttäen ja lisää kalamassaan ohuena nauhana . Lisää nopeasti kerma koneen vielä käydessä. Lisää lopuksi mausteet ja  noin 2 rkl silputtua ruohosipulia lusikalla nostellen taikinaan. 
Anna vetäytyä jääkaapissa noin 1 tunti. 

Kuumenna kalaliemi laakeassa kattilassa melkein kiehuvaksi. Muotoile esimerkiksi kahden lusikan tai vedellä kostutettujen käsien avulla pieniä palloja suoraan kalaliemeen ja kypsennä noin 4 minuuttia. Valuta esimerkiksi leivinpaperin päällä. 

Valmista gratiinikastike. Lämmitä maito. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot, mutta älä ruskista. Lisää lämmitetty maito koko ajan sekoittaen. Kypsennä noin 5 minuuttia. Lisää juustoraaste ja sekoita. Lisää lopuksi munankeltuainen ja mausteet. 

Kuumenna uuni noin 225 asteiseksi. Asettele quenellit etanapannuihin ja kaada gratiinikastike päälle. Gratinoi uunin ylimmällä tasolla kauniin ruskeaksi (paistoaika vaihtelee uunista riippuen noin 5-10 minuuttia). 
Ripottele päälle loput ruohosipulit koristeeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...